Isä Turun Kaupunginteatterissa -arvio, lippu saatu
Viisi vuotta sitten kyyneleet vierivät poskilleni Aurajokirannassa, kun Muistojen laatikossa katoava maa -näytelmä kosketti sydämeni syvimpiä sopukoita. Tänä syksynä Turun Kaupunginteatteri tarttuu herkällä otteella muistisairauden teemoihin pienellä näyttämöllään. Isä-näytelmä vie katsojan suoraan sairauden ytimeen, näyttäen, miltä arjen ja muistin pirstaloituminen tuntuu ihmisestä itsestään. Tarina tuo esiin sen, miten sairaus muuttaa omaa minuutta ja suhdetta ympärillä oleviin. Teos avaa myös sitä, miten kipeän tärkeitä muistot ja läheisyys ovat, kun kaikki muu alkaa murentua. Esitys osuu suoraan sydämeen ja saa katsojan pysähtymään elämän perusasioiden äärelle.
Näytelmän keskiössä on isä, André, joka kamppailee, paitsi muistoja myös minuutta hajottavan muistisairauden kanssa. Hänen maailmansa alkaa murtua, kun kaikki ympärillä muuttuu sekavaksi tuntuen vieraalta. Hänen tyttärensä Anne toistaa jatkuvasti samoja asioita ja rakkaampi tytär Elise ei koskaan palaa kotiin. Hoitajat sekä Annen miesystävät vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin, ettei se käy millään järkeen. Samalla aika tuntuu katoavan ja päivät sulautuvat toisiinsa. Vanha rannekello on ainoa asia, johon André voi vielä luottaa menettäessään yhä enemmän otettaan ympäröivästä maailmasta.
Isä Turun Kaupunginteatterissa – Taiteellisen työryhmän taidonnäyte
Isä – Taneli Mäkelä. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Florian Zellerin tekstiin perustuva näytelmä Isä on koskettava ja ajatuksia herättävä teos, joka avaa ikkunan muistisairauden maailmaan. Turun Kaupunginteatterille tekstin on suomentanut Reita Lounatvuori, ja Mikko Koukin ohjauksessa se herää eloon tavalla, joka ravistelee ja menee ihon alle. Näytelmä ei vain kerro tarinaa, vaan se kutsuu yleisön mukaan kokemaan, miltä elämä voi näyttää, kun muisti alkaa pettää. Jani Uljaksen visuaalisesti puhutteleva lavastus tukee tarinan murtuvaa todellisuutta hienovaraisilla ja oivaltavilla ratkaisuilla. Riina Leea Niemisen puvut heijastavat hahmojen maailmaa tarkasti ja Tuomas Rissasen äänisuunnittelu luo näyttämölle tilan, jossa voi tuntea muistin hämärtymisen äänten kautta. Jarmo Eskon valosuunnittelu puolestaan vangitsee ne hetket, joissa muisti särkyy ja todellisuus katoaa. Tuula Lähteensuon kampaus- ja maskeeraussuunnittelu viimeistelee hahmojen ulkoiset olemukset luoden heidän tarinoistaan uskottavia.
Näyttelijäensemblen vahvan moniulotteiset roolisuoritukset koskettavat sydäntä
Isä: vasemmalla Taneli Mäkelä ja Alexandra Oupornikova sekä oikealla Minna Hämäläinen ja Taneli Mäkelä. Kuvat Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Kuuden näyttelijän ensemble tekee Isä-näytelmässä vaikuttavaa työtä, ja roolisuoritukset ovat onnistuneita ja äärimmäisen inhimillisiä. Näyttelijät tuovat esiin monenlaisia tunteita, joita muistisairauteen liittyy, oli kyseessä sitten sairastuneen, omaisen tai hoitajan rooli. Taneli Mäkelä (André), Minna Hämäläinen (Anne), Mikko Nousiainen (Paul), Alexandra Oupornikova (Laura), Riitta Salminen (Nainen) ja Kimmo Rasila (Mies) tuovat esiin hahmojen pelot, toiveet ja haavoittuvuudet tavalla, joka koskettaa syvästi. Heidän esityksensä luo eheän kokonaisuuden, jossa jokainen hetki tuntuu aidolta kaikkine tasoineen.
Näyttelijöiden taituruus ja vangitseva läsnäolo lumoavat
Isä – Alexandra Oupornikova, Minna Hämäläinen ja Taneli Mäkelä. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Mäkelän roolisuoritus Andréna on intensiivisen herkkä ja vavahduttavan rehellinen. Hän onnistuu välittämään hahmonsa hämmentyneen epätoivon tunteen mestarillisesti, kun tämän maailma alkaa hajota ja muisti pettää. Pitkän linjan ammattilaisena hän osaa tuoda esiin sen, kuinka muistisairaus kietoo yhteen pelon, turvattomuuden ja oman identiteetin hämärtymisen. Mäkelän kyky liikkua näiden tunteiden välillä liioittelematta tekee Andrésta uskomattoman todentuntuisen ja paikoitellen tuntuu kuin oma edesmennyt, Alzheimeria sairastanut, isäni näyttäytyisi lavalla. Mäkelän roolisuorituksessa näkyy elämän moniulotteinen kirjo, sen varjot, mutta myös ne pienet arjen hetket, joissa pilkahtaa ilo ja toivo.
Hämäläinen tekee Annen hahmosta koskettavan ja aidon, tuoden esiin niin lämpöä, avuttomuutta kuin ristiriitaisiakin tunteita. Hänen tulkintansa roolihahmon maailmasta paljastaa Annen sisäisen voiman, joka kumpuaa syvästä rakkaudesta isää kohtaan. Katsoja pääsee mukaan hetkiin, joissa väsymys, turhautuminen ja suru lomittuvat rakkauden ja velvollisuudentunnon kanssa, muodostaen hahmosta syvän ja samaistuttavan. Hienovaraisesti ja tasapainoisen herkästi rakennettu rooli kolahtaa kovaa. Miten tasapainottaa isän tarpeet ja oma elämä siten, että molemmilla on hyvä olla?
Kuuden näyttelijän ensemble tuo esiin hahmojen pelot, toiveet ja haavoittuvuudet tavalla, joka koskettaa syvästi.
Isä: vasemmalla Taneli Mäkelä ja Kimmo Rasila sekä Mikko Nousiainen ja Taneli Mäkelä. Kuvat Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Muistisairauden haasteet ja arjen hauraus tuodaan lavalle elävästi
Nousiainen tuo Annen miehen Paulin rooliin todenmukaisen turhautumisen antaen hahmolleen samalla hämmentävän haastavan näkökulman, joka paljastaa kuinka vaikeaa on elää muistisairautta sairastavan ihmisen läheisyydessä. Hahmon pienet eleet ja harkitut ilmaisut korostavat kärsivällisyyden hiipumista ja sisäistä kamppailua. Halu ymmärtää ja auttaa kumppania on olemassa, mutta turhautumisen ja etääntymisen tunteet murentavat suhdetta ja samalla keskustelut typistyvät väkinäisiin toteamuksiin siitä miten hyvältä viini maistuu. Tämä kuvaa hienovaraisesti sitä, kuinka parisuhteen yhteys voi hiljalleen kadota sairauden varjoihin.
Oupornikova tuo hoitajan roolissaan Andrén elämään ystävällisyyttä ja empatiaa, vaikka hänenkin hahmonsa kohtaa monella tapaa sairastuneen ailahtelevat tunteet. Hänen tulkintansa välittää katsojalle myös ne hoitajan inhimilliset hetket, joissa ymmärrys on sairastuneen kanssa samalla puolella. Hienoin sävyin hän korostaa myös sitä kuinka tärkeää on saavuttaa luottamus ja nähdä ihminen sairauden takana.
Näytelmä on sydäntäsärkevä muistutus siitä, miten muisti, identiteetti ja läheiset ihmissuhteet kietoutuvat yhteen elämän viimeisinä vuosina.
Isä – Minna Hämäläinen ja Taneli Mäkelä. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Salmisen ja Rasilan hahmot täydentävät kokonaisuutta kuvastaen Andrén sekavaa käsitystä todellisuudesta ja hajanaisten muistojen vaikutuksesta identiteettiin. He vahvistavat draaman intensiivisyyttä hienovireisesti ilmennetyissä hetkissä, joissa tutut kasvot ja kaikki ympärillä oleva muuttuvat vieraaksi.
Kuusikon saumaton yhteispeli rakentaa esityksestä kokonaisuuden, joka puhuttelee syvästi. Mustan huumorin ja inhimillisten oivallusten kautta syntyy hetkiä, jotka osuvat suoraan katsojan sydämeen. Näyttelijät tuovat lavalle tarkkaan hiotut roolihahmot, joiden kautta näytelmän traagisuus saa todellisen painonsa. Lopputuloksena on esitys, joka ei vain kosketa vaan myös jää mieleen. Katsojana tuntuu, että jokainen näyttelijä jättää lavan hieman muuttuneena, niin vahvasti heidän tekemisensä resonoi. Sama tunne on monella varmasti katsomon puolella.
Isä Turun Kaupunginteatterissa on monitasoinen ja syvästi koskettava esitys muistisairauden haasteista
Isä: vasemmalla Riitta Salminen ja Taneli Mäkelä sekä oikealla Taneli Mäkelä ja Minna Hämäläinen. Kuvat Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Isä Turun Kaupunginteatterissa on monitasoinen ja syvästi koskettava esitys muistisairauden haasteista. Näytelmän tunnelmat jäävät mieleen ja liimautuvat iholle. Koukin ohjaus vie katsojan niin syvälle tarinaan, että on lähes mahdotonta olla pohtimatta, millaista on kokea muistisairauden tuoma ahdistus, kun todellisuus alkaa hämärtyä. Esitykselle luodaan voimakas, lähes sanaton kieli, joka kulkee näyttelijöiden ja yleisön välillä. Eleet, katseet ja pienet hetket, joiden ajoitus on täydellistä, puhuvat enemmän kuin sanat. Ne antavat rooleille syvyyttä ja vievät katsojan oikeaan tunnetilaan, niin että samaistuminen hahmoihin tulee väistämättömäksi.
Uljaksen lavastus syventää tarinaa ja tukee näyttelijöiden tulkintaa hienovaraisella, mutta tehokkaalla tavalla. Pyörivät huoneet ja katoavat esineet kuvaavat syvästi Andrén sisäistä kaaosta ja todellisuuden horjumista sairauden edetessä. Lavasteiden liike ja muodonmuutokset heijastavat konkreettisesti sitä, miten hänen maailmansa hajoaa ja menettää pysyvyytensä. Niemisen puvustus vie sairastuneen matkaa emotionaalisestikin syvemmälle. Aluksi huolellisesti valitut vaatteet heijastavat hahmon vakaata ja hallittua elämää, mutta ajan myötä ne yksinkertaistuvat, tuoden esiin hämmennyksen ja identiteetin rapistumisen. Miten herkistävän hieno ja vaikuttava tapa korostaa hahmon sisäistä hajoamista.
Isä Turun Kaupunginteatterissa on näytelmä, joka jokaisen tulisi nähdä
Isä – Minna Hämäläinen ja Taneli Mäkelä. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Isä Turun Kaupunginteatterissa on esitys, joka pysäyttää ja herättää ajatuksia riippumatta siitä, onko muistisairaus tuttua tai ei. Vaativaa aihetta käsitellään lämmöllä, joka tekee tarinasta samaistuttavan ja todentuntuisen. Sairastuneen mielen maisemaa kuvataan tarkasti ja mustaa huumoriakin sisältävät kohtaukset antavat katsojalle tilaa käsitellä koettua.
Kun muistisairas ei enää tunnista tilaansa, läheisten arki alkaa hiljalleen muuttua. Väärinkäsitysten korjaaminen ja selittämisen tarve vähenee, mikä voi hetkeksi tuntua helpottavalta, mutta menetyksen tunne pysyy silti taustalla. Suru rakkaan ihmisen muuttumisesta ei poistu, vaan siitä tulee vähitellen osa arkea. Uusi todellisuus vaatii opettelua siinä miten kohdata ihminen, jonka maailma on ulottumattomissa. Sairastuneen kokemukset on hyväksyttävä sellaisenaan, ilman että yrittää sovittaa niitä omaan logiikkaansa. Samalla läheisten on löydettävä tasapaino huolenpidon ja omien voimavarojensa välillä. Tärkeintä on olla läsnä, vaikka sanat jäisivät vajaiksi tai yhteys tuntuisi toisinaan häilyvältä.
Näytelmä avaa häkellyttävän herkästi ihmisen haavoittuvuutta ja elämän rajallisuutta ja sen voima piilee tavassa kuvata ihmistä niin vahvana kuin haavoittuvana, sairauden keskelläkin. Teoksen kipeät, mutta kauniit välähdykset muistuttavat, miten muistot ja ihmissuhteet kietoutuvat yhteen, kunnes neulaset alkavat varista yksi kerrallaan. Teos jättää katsojaan pitkän muistijäljen avaten koskettavasti näkökulmia ihmisyyteen ja siihen, kuinka hauraista ja pienistä asioista elämämme lopulta rakentuu.
Pilvi
Isä Turun Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 10.5.2025 asti. Liput hankit kätevästi teatterin lipunmyynnistä tai lippu.fi.
Mikäli olet dekkarin ystävä, lue arvioni Hildur Turun Kaupunginteatterissa.
Artikkelin kuva: Isä, Taneli Mäkelä ja Minna Hämäläinen. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
