Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari avaa tuntojaan teatterin ihmeellisestä maailmasta ja urastaan.
Mikael Saari on Suomen teatteritaivaan kirkas tähti, joka valloittaa yleisönsä sekä näyttelijänä että muusikkona vuodesta toiseen. Hänen intensiivinen tulkintansa ja ainutlaatuinen roolityöskentelynsä tekevät hänestä taiteilijan, jota katsoessa unohtaa seuraavansa näytelmää. Hänen roolihahmoissaan on samaan aikaan oikeanlaista asennetta, samaistuttavuutta ja syvällistä herkkyyttä, jotka hakevat vertaistaan. Haastattelin Mikaelia toukokuun aurinkoisena päivänä Viidennen näyttämön terassilla Turun Aurajokirannassa ja keskustelimme kaikessa rauhassa teatterin ihmeellisestä maailmasta, ja siitä miten hänen intohimonsa näyttämötaiteeseen syttyi.
Queen -musikaaliin ja teatterin pariin sattuman kautta 15-vuotiaana
Mikael kertoi aiemmassa haastattelussani ajautuneensa teatterin pariin 15-vuotiaana, kun hän koe-esiintyi We Will Rock You -musikaaliin. Tuota kokemusta hän muistelee hymy huulillaan. ”Sen hahmon nimi oli Galileo ja se oli tuon Queen -musikaalin päärooli. En enää muista, mistä se impulssi tuli ja miksi sinne haettiin. Meitä oli minä ja Anna Brotkin, joka vaati mut mukaan,” Mikael naurahtaa ja jatkaa: ”Minä ja neljä mimmiä. Siinä vaiheessa erityisesti, kuten edelleenkin ammattilaisena, poikia on teatterissa tosi paljon vähemmän. Vaikka mukana oli ammattitanssijoita ja hienoja laulajia, mulla oli se etu, että olen poika. Sitten mä pääsin siihen juttuun messiin ja sillä tiellä ollaan.”
Pääsykokeissa esitin Queenin kappaleen I Want It All ja vaikka tiesin etten ollut täysin valmis, ajattelin, että voi luoja, tämähän on kivaa!
Mikael Saari rocktähteydestä haaveilevana Drew Boleyna Rock of Ages -musikaalissa Turun Dominossa vuonna 2016. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Pyydän Mikaelia palaamaan ajassa tuohon hetkeen ja kertomaan miltä koe-esiintyminen tuntui. ”Mä muistan sen, että olin 15 ja lauloin Queeniä. Pääsykokeissa esitin kappaleen I Want It All ja vaikka tiesin etten ollut täysin valmis, ajattelin, että voi luoja, tämähän on kivaa”, muistelee Mikael nauraen.
Mikael on kotoisin Hyvinkäältä ja siellä hänellä oli ollut omia bändijuttuja ja hän oli soittanut itsekseen. ”Yhtäkkiä mulla oli Sibiksen isot pojat säestäjinä, ja he tuntuivat mun silmissä valmiilta ammattilaisilta. Se oli mulle valtava harppaus isoon maailmaan. Mua jännitti ihan hirveästi, ja totesin etten ole kauhean hyvä tässä tai ainakaan tarpeeksi hyvä just siihen.” ”Mutta mulla on aina ollut sellainen itsetunto, että mä osasin jonkun verran nauttia tilanteesta. En mä olisi koskaan kuitenkaan uskonut, että pääsisin siihen musikaaliin. Enkä mä muista jännittäneeni tuloksia, jännitys tuli vasta sitten, kun sain tietää päässeeni mukaan ja muut eivät. Sitten se arki lähti menemään niitä linjoja.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Joskus sitä ajautuu kuin sattumalta yllättäviin tilanteisiin, joista kasvaa jotain suurta
Mikael Saari eli Poika Mancini ja tämän ensimmäinen tyttöystävä Eveliina eli Lotta Vaattovaara vuonna 2014 Oulun Kaupunginteatterin (Oulun teatteri) näytelmässä Poika Mancini. Kuva Kati Leinonen.
Keskustelemme unelmista ja siitä, kuinka elämän polut voivat yllättää. Mikael kertoo soittaneensa ja laulaneensa lähes koko ikänsä ja hänestä oli tarkoitus tulla englanninopettaja. Hänellä oli paljon kavereita aktiivisesti toimivassa Hyvinkään nuorisoteatterissa ja näiden näytelmiä hän kävikin katsomassa. ”En mä tämmöisestä ollut haaveillut, enkä käynyt muuten teatteriesityksissä. En muista, että näyttelijän ura olisi ollut mitenkään semmoinen selkeä vaihtoehto.” On mukava kuulla Mikaelin olleen avoin uusille asioille, vaikka ne eivät heti tuntuneetkaan mitenkään itsestään selviltä. Joskus selkeää visiota ei tarvita ja sitä ajautuu kuin sattumalta yllättäviin tilanteisiin, joista kasvaa jotain suurta.
Nuorisoteattereista oppia teatterimaailman lainalaisuuksiin
We Will Rock You -musikaalin jälkeen, vuonna 2006, Mikael oli mukana HONK! -musikaalissa, joka esitettiin Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Sittemmin hän osallistui myös nuorisoteatterin toimintaan. ”Jo ensimmäisten juttujen jälkeen menin Hyvinkään nuorisoteatteriin, jossa näyttelemisen lisäksi soitin ja vietin aikaa,” Mikael muistelee vieno hymy huulillaan ja jatkaa: ”Tehtiin kesäteatteria, Willan nuorisoteatteria ja Wilnussa tehtiinkin tosi hienoja juttuja. Se oli oikein kunnianhimoista ja laadukasta hommaa. Anna käsikirjoitti niitä juttuja ja Juho Mantere ohjasi ja oli näyttelijänä. Se oli hyvää aikaa”, tunnelmoi Mikael.
Mä en ole se äänekkäin kaveri ja mulla on tavallaan täytynyt käydä läheisten ja lähipiirin kanssa todella hyvä tuuri monessa kohtaa, koska muuten olisin ehkä valinnut rivimuusikkouden.
Vuonna 2009 Mikael pääsi opiskelemaan Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalle ja loppu onkin historiaa. ”Mulla ei ole koskaan ollut sitä haavetta lähteä näyttelijäksi ja mun itsetunto on edelleen semmoinen, ei enää ehkä niin vahva, mutta mä en ole koskaan kokenut olevani mikään näyttelijä. Intohimoiset taiteilijat ovat ihan muita tyyppejä”, jatkaa Mikael kertoen nöyrän vaatimattomasta suhtautumisesta omaan uraansa ja siihen, miten monelle ihmiselle hän on kiitollinen.
”Mä en ole se äänekkäin kaveri ja mulla on tavallaan täytynyt käydä läheisten ja lähipiirin kanssa todella hyvä tuuri monessa kohtaa, koska muuten olisin ehkä valinnut rivimuusikkouden, jos mua ei olisi viety erilaisiin proggiksiin.” ”Mähän päädyin bändeissäkin laulamaan, koska mä olin huonoin soittaja. Ja olin sen verran kiltti, etten kehdannut kieltäytyä. Teiniaikaan oma status oli niin erilainen. Kovimmat jätkät halusivat olla soolokitaristeja, eikä mulla ollut siihen saumaa enkä ollut niin hyvä.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Teatteritaiteen mystiikka ja näyttelijän polun yllättävät käänteet
West Side Story nähtiin Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2013. Näytelmässä Mikael Saari esitti Jetsien A-Rab -hahmoa. Kuva Lauri Rotko, Lahden kaupunginteatteri.
Mikael kertoo, ettei hänelle ehkä koskaan oikein muodostunut näyttelijän identiteettiä. Hän avaa pohdiskellen tuntojaan: ”Tavallaan silloin lapsena ja vielä kouluaikanakin näyttelijän taiteesta puhuttiin sellaisena mystisenä, lähes salatieteenä ja siihen kuului vain tietty porukka – ne oikeat näyttelijät. Siihen kerhoon mä en ole koskaan tuntenut kuuluvani. Ja tuo ajatus on ollut täysin mun omassa päässäni, eikä se ole johtunut kenestäkään muusta.”
Mehän teemme toisaalta taidetta ja toisaalta ollaan töissä ja tehdään työtä niin eihän siihen tarvita mitään mystistä statusta.
Mikael muistelee lisää kouluaikaansa: ”Kyllä mä sieltä Muteltakin sitten lähdin tekemään töitä vaan sen takia, että se kouluaika oli ihan sietämätöntä. Siellä sai pari kuukautta olla rauhassa ja sen jälkeen alettiin valmistautua Teakiin hakemiseen. Siellä vallitsi jotenkin sellainen ajatus, että vain hienoista kouluista voi tulla oikeita näyttelijöitä. Se oli aivan omituista ja vierasta mulle.”
Komppaan Mikaelin tuntoja siitä, että tuntuu väärältä, että lokeroidaan jo valmiiksi. Mikael jatkaa: ”Joo ja mä en tiedä, mitä mieltä olen siitä nyt tai mitä mieltä olen siitä isona, mutta mä en koskaan hakenutkaan Teakiin. Mulle tuli siitä kaikesta ihan äärimmäisen voimakas vastareaktio. Mehän teemme toisaalta taidetta ja toisaalta ollaan töissä ja tehdään työtä niin eihän siihen tarvita mitään mystistä statusta. Nuorempana teki aina mieli sanoa, että ei ketään katsojaa kiinnosta se koulutus tai status. Totta kai joitain kiinnostaa, mutta mua ei. Ja tämä meidän piirimme on niin pieni, että tunnettuus syntyy myös suhteilla ja näytöillä.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Roolin omaksuminen ja roolihahmon maailman sisäistäminen osana työtä
Lämpöä ja unelmia täynnä oleva Once -musikaali saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterissa 23.8.2024. Sydämet sulattava tarina lahjakkaan katumuusikon (Mikael Saari) ja maahanmuuttajatytön (Linda Hämäläinen) kohtaamisesta. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Kysyn Mikaelilta, miten roolin omaksuminen etenee ja meneekö roolihahmon maailman sisäistämiseen paljon aikaa ja miten hän kokee tuon työskentelyvaiheen. Mikael pohtii ja avaa asiaa Turun Kaupunginteatterissa 23.8.2024 ensi-iltansa saavan Once -musikaalin roolin myötä. ”Once on hirveän vaikea sen takia, että siinä ei tavallaan pitäisi olla yhtään mitään, puhutaan naturasta eli ollaan ihan niin kuin oma itsensä.” Mikael avaa tuntojaan lisää: ”On tietyllä tapaa paljon helpompaa olla ihan täysin joku muu. Silloin on oikeus mennä sen roolihenkilön nimen taakse tekemään asioita ja silloin katsojan ja myös työryhmän välillä on sellainen sopimus, että tässä on nyt tämmöinen hahmo, joka toimii tällä tavalla.”
On tietyllä tapaa paljon helpompaa olla ihan täysin joku muu ja silloin on oikeus mennä sen roolihenkilön nimen taakse tekemään asioita.
Roolihahmon esittäminen tuo suojaa näyttelijälle
Pohdimme yhdessä tuumin lisää roolihahmon esittämistä ja sen tarjoamaa suojaa. ”Se on aika turvallista, mutta sitten kun mennään täysin oman itsen kautta niin sitten siinä on aika alaston olo. Se on mielenkiintoista ja kiinnostavaa, mutta samalla myös tosi pelottavaa.”
Harjoituskausi valmistaa näyttelijää sekä koko työryhmää ensi-iltaan ja esityskauteen ja luonnollisesti tekninen harjoittelu muodostuu äärimmäisen tärkeäksi. ”Joo, ja sen on oltava niin. Kun esitykset alkavat pyöriä niin totta kai ne tunteet, ajatukset ja kokonaisuus on teknisesti harjoiteltua, mutta kyllä kaikki tunnot pitää harjoituksissa löytää ihan oikeasti. Jos tuollaiseen tyylilajiin ihan hirveästi näyttelee, se näyttää näyttelemiseltä ja se on tosi etäännyttävää ja fiilis katoaa saman tien”, tuumii Mikael.
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Harjoituskausi valmistaa lavalle menoon luoden esityksestä tutun ja turvallisen
Show Must Go On on kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn, muistolle. Roolissa säkenöi valovoimainen tulkitsija ja näyttelijä Mikael Saari. Kuvat Suomen Musiikkiteatteri.
Vuodesta 2018 Suomen Musiikkiteatterin Show Must Go On -musikaalia tähdittänyt Mikael saa huutaa ennen kyseistä näytöstä hetken kurkku suorana, aina kun on soundcheckin aika. Se rentouttaa ja valmistaa kehon ja äänen tulevaan esitykseen. Keskustelemme näyttelijän harjoituskaudesta ja siitä, miten hän valmistautuu lavalle menoon.
Ennen näytöstä on parempi toimittaa jotakin, jauhaa jotain hauskoja juttuja siihen sekuntiin asti, että ollaan lavalla. Ja urheilla, että saa kropan lämpöiseksi.
Kysyn onko Mikaelilla jotain rutiineja ennen ensi-iltaa ja ylipäätään ennen lavalle menoa. Mikael vastaa naurahtaen: ”No ei ole. Mulla käy silleen, että jos mä ihan hirveästi ikään kuin ennen näytöstä keskityn, alan jännittää ja se ei auta yhtään. On parempi luottaa siihen harjoiteltuun kuvioon, mikä siellä lavalla tulee tapahtumaan joka tapauksessa.”
Mikael jatkaa kertoen, että harjoitukset tekevät esityksestä tutun ja turvallisen: ”Sen osaa jo ja ne kaikki tunteet ja ajatukset on harjoiteltu sata kertaa, niin tiedän mitä tulee tapahtumaan. Ja se tunne syntyy niiden harjoitusten kautta ja kaikki menee lavalla juuri kuten pitääkin.” Vaikka Mikael onkin kokenut näyttelijä, hän myöntää, että liiallinen keskittyminen voi kääntyä itseään vastaan: ”Mutta sitten jos yritän ikään kuin jotenkin ihmeellisesti syventyä siihen jo etukäteen, niin siitä ei ole mitään hyötyä ja tulee ramppikuume sekä alan täristä, vapista ja sönköttää. Ja sen perumiseen menee tosi kauan aikaa.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Teatterissa eleet, liikkeet ja repliikit suunnitellaan tarkkaan
Mikaelin paras valmistautumistapa ennen esitystä onkin rentoutua ja pysyä aktiivisena siten, että keho on valmistautunut fyysiseen suoritukseen: ”Ennen näytöstä on parempi toimittaa jotakin, jauhaa jotain hauskoja juttuja siihen sekuntiin asti, että ollaan lavalla. Ja urheilla, että saa kropan lämpöiseksi.”
”On hurjaa, että jos vaikka istuu paikallaan ennen näytöstä ja astelee sitten suoraan lavalle ja tekee harjoitellut kuviot niin satuttaa itsensä, mikäli kroppa ei ole lämmin.” ”Ja se on sitä harjoiteltua, mutta sitten myös esimerkiksi se, että jos yrittää jollain keikalla laulaa sellaisen biisin, joka on jossain musikaalissa, se harjoiteltu kuvio on niin syvässä, että vaikka teatterin lavalla mä en unohda sanoja koskaan, keikkatilanteessa mä en välttämättä muista niitä saman biisin sanoja.”
Onkin täysin ymmärrettävää, että teatteriesityksen ja keikkojen välillä on eroja, jotka voivat vaikuttaa suoritukseen. Askelkuviot ja kaikki teatterissa harjoiteltu on niin sisäänrakennettua ja kun ne riisutaan keikalla pois, ei ole ihme, että omalla nimellä esiintyessä saattaa välillä tuntua alastomalta ja paljaalta. Teatterissa jokainen ele, liike ja repliikki on tarkkaan suunniteltu ja harjoiteltu, kun taas keikoilla on enemmän tilaa spontaanisuudelle ja yleisön välittömälle vuorovaikutukselle.
Mikä aiheuttaa näyttelijän työssä haasteita?
West Side Story nähtiin Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2013. Voimakkaita tunteita välittämässä Timo Välisaari, Jarkko Miettinen, Vallu Lukka, Teemu Palosaari ja Mikael Saari. Kuva Lauri Rotko, Lahden kaupunginteatteri.
Näytteleminen tarjoaa monenlaisia haasteita, korostuen erityisesti niissä kohtauksissa, joissa tunteiden tulee olla vahvoja, mutta kuitenkin hallittuja. Mikael avaa ajatuksiaan: ”Oncessa on esimerkiksi mulle muutama tosi hankala kohtaus. Ja nimenomaan just sen takia, kun ei saa räiskii eikä roiskii. Ja kuitenkin pitää olla tosi isoja tunteita, niin sitä rajapintaa on pakko niin kuin kaivaa.” Se ei saa mennä ihan suoraan siihen, että alan itkeä oman elämän asioita, koska kenenkään mielestä ei ole kiinnostavaa, että näyttelijä liikuttuu omasta suorituksestaan”, Mikael pohtii.
Tasapainoilua tunteiden hallinnan ja uskottavuuden välillä
Harjoituskausi on siitäkin hyvä, että siellä, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, saa käydä isot tunteet läpi ja itkeäkin, jotta roolihahmosta tulee uskottava. Mikael jatkaa: ”Hyvin kirjoitettu hahmo on sellainen samaistuttava suurimmalle osalle ihmisiä kuitenkin.” Onkin tärkeää löytää tasapaino, jotta tunteet pysyvät aitoina ilman, että näyttelijä menettää niiden hallinnan. ”Ei saa hajota sinne lavalle oikeasti, mutta kuitenkaan niitä asioita ei voi juosta läpi. Se on kaikkein vaikein asia.”
Tämä Oncen rooli ei ole oikeasti vaikea, se on ihana teksti ja tosi samaistuttava. Se on tavallaan vaikeaa sen kautta, ettei vaan pilaa sitä tekstiä eikä itse tule sen tekstin tielle.
Vaikeus ei aina johdu vain tunteiden hallinnasta, vaan joskus haasteet liittyvät käsikirjoitukseen. ”Mä olen näytellyt huonoja käsikirjoituksia, se on haastavaa, mutta se on ihan eri syy sille haasteelle.” Hyvin kirjoitettu rooli voi olla vaativa juuri siksi, että se on niin samaistuttava ja täynnä mahdollisuuksia. ”Tämä Oncen rooli ei ole oikeasti vaikea, se on ihana teksti ja tosi samaistuttava. Se on tavallaan vaikeaa sen kautta, ettei vaan pilaa sitä tekstiä eikä itse tule sen tekstin tielle.”
Kokemus komedian parissa tuo oman lisänsä Mikaelin työhön. ”Mä olen tehnyt myös komediaa superkoomikoiden kanssa ja tuntenut suurta alennuskompleksia tosi monissa eri suunnissa, mutta sekin on helpompaa, kun on vaan tarpeeksi harjoitusaikaa.” Näyttelijän työssä juuri harjoittelu onkin avain onnistumiseen, oli kyseessä sitten dramaattinen tai koominen rooli.
Musikaalitähti haaveilee puheroolista Reko Lundánin draamassa
Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille -musikaalikomedia Törnävän kesäteatterissa 2022. Reeta Vestman ja Mikael Saari. Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri.
Mikael on tehnyt jo kymmenen vuoden ajan näyttelijän töitä ammattilaisena ja musikaaliroolit ovat tulleet hänelle tutuiksi. Hän on esiintynyt myös monenlaisissa farsseissa ja sketsikokoelmissa, mutta ammattiteatterissa hän ei ole koskaan päässyt tekemään puhedraamaa. Kun kysyn, kiinnostaisiko tehdä, Mikael nyökkää: ”Totta kai kiinnostaisi, se olisi ihanaa”, hän jatkaa avaten tuntojaan: ”Olen sanonut monesti eri yhteyksissä, että arvostan nykyistä asemaani ja pidän musiikista, ja urani on ollut verrattain helppo monista eri syistä.”
Mikael kokee itsellään olleen urallaan mukana myös hyvää tuuria, mutta puheroolitkin kiehtovat. Niitä hän teki jonkun verran aiemmin harrastajana ja puoliammattilaisena. Jos Mikael olisi pitänyt musikaalien tekstejä vähempiarvoisina, hän ei olisi jatkanut työtään vuosikausia. ”Musiikki aiheuttaa tunteita sellaisella erilaisella fyysisellä tasolla kuin teksti. Mutta jos teksti on tyhjänpäiväistä niin ei musiikkikaan pelasta sitä, vaikka se olisi minkälaista.”
”On muutamia näytelmiä, joita olisi upeaa tehdä, esimerkiksi Reko Lundánin suomalaiset puhedraamat kiinnostavat kovasti.” Lyhyen elämän vuoksi on kuitenkin realiteetteja, jotka rajoittavat Mikaelin valintoja. ”Kyllähän sitä olisi paikkoja missä pääsisi puhedraamoja tekemään, mutta kun on pakko lyhentää asuntolainaa, on tehtävä niitä töitä, jotka ovat varmoja ja joista saa palkkaa.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Turun kaupunginteatterin Amelié ja Eltonin Johnina esiintymisen haasteet korkeanpaikankammoiselle
Vuosina 2019-2020 Mikael Saari nähtiin Turun Kaupunginteatterin Amélie -musikaalissa Elton Johnina. Näytelmässä hänellä oli myös Amélien ihastuksen kohteen Ninon rooli. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Turun kaupunginteatterissa sai syksyllä 2019 ensi-iltansa hassutteleva ja hyväntahtoinen Amélie -musikaali, jota Mikael tähditti kahdessa roolissa. Hän näytteli Amèlien ihastusta Ninoa, mutta myös värikkäistä asuistaan ja persoonallisesta tyylistään tunnettua muusikkoa, Elton Johnia. Muistan hyvin, miten katsoin henkeä haukkoen Mikaelin esitystä lähes viisi vuotta sitten, kun hän akrobaatin elkein esitti huikein show-elementein kuorrutetun laulun Hyvästi Amélie, Goodbye Amélie. Silloin en tiennyt, että hän pelkää korkeita paikkoja. Palaamme ajassa näytelmän harjoituksiin ja Mikael muistelee tuota harjoituskautta, joka sai hänen jalkansa tutisemaan.
Joo, se oli pelottavinta mitä mä oon ikinä tehnyt. Se oli ihanaa, mutta niin pelottavaa.
”Roikuitko sä itse siellä katossa ja trapetsilla pää alaspäin siinä Améliessa”, kysyn Mikaelilta. ”Joo, se oli pelottavinta mitä mä olen ikinä tehnyt. Se oli ihanaa, mutta niin pelottavaa.” Mikael tapasi Reija Wäreen jo vuonna 2016 UMK:ssa ja hänen kauttaan päätyi mm. UIT:lle. ”Reija on maailman taitavin ja ihan huikea ammattilainen ja oli ilo päästä mukaan myös Améliehin, jonka hän ohjasi ja koreografioi”, kertoo Mikael. ”Mähän en ole yhtään tanssija, mutta Reija tietää sen mihin mä pystyn ja mihin en.” Mikael muistelee, miten harjoituskaudella trapetsi laitettiin harjoitushuoneeseen siten, että se oli noin puolessatoista metrissä ja sen alla oli, kouluistakin tuttu, sininen paksu patja.
Trapetsikohtauksen treenaaminen jännitti ja pelon voittaminen palkitsi
”Mulla on ihan hirveä korkeanpaikan kammo ja tuo kohtaus tehtiin lopulta siten, että mä sain mennä siihen alas lasketulle trapetsille istumaan lattialta käsin väliverhon takana ja sitten mut nostettiin ylös.” ”Luojan kiitos, että se onnistui niin eikä mun tarvinnut mennä valmiiksi sinne katonrajaan. Ja mä treenasin sitä koreografiaa ihan valtavan paljon.” Reija valoi Mikaeliin uskoa ja tsemppasi kovasti. ”Tuntui ihanalta, kun hän sanoi, että mä tiedän myös ne asiat mihin sä et pysty, mutta ei me niitä tehdä. Tähän sä pystyt, joten tee vaan.”
Mulla oli pää ja kädet alaspäin ja roikuin pelkästään reisieni varassa niistä trapetsin vaijereista ja kyllä mä olin tosi ylpeä itsestäni.
Trapetsi-kohtauksessa Mikael tekee monta asiaa samanaikaisesti. ”Mä siis lauloin, esiinnyin ja tein sitä koreografiaa yhtä aikaa, enkä kertaakaan vilkaissut alas. Enkä mä kertaakaan sieltä pudonnut.” Mikael kertoo trapetsin olleen neljän tai viiden metrin korkeudessa päänäyttämöllä ja tuossa kohtauksessa oli sellainen kohta, jossa hän laulaa todella korkeaa ääntä. ”Mulla oli pää ja kädet alaspäin ja roikuin pelkästään reisieni varassa niistä trapetsin vaijereista ja kyllä mä olin tosi ylpeä itsestäni.” ”Tietysti olit, sähän voitit itsesi ja sen pelon”, iloitsen Mikaelin puolesta. ”Joo, niin mä tein ja se tuntui hyvältä.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Mieleenpainuvimmat roolit uran aikana
Vasemmalla Mikael Saari eli Freddie Mercury Suomen Musiikkiteatterin Show Must Go On -musikaalissa. Kuva TAVATON media. Oikealla Mikael Saari uransa ensimmäisessä pääroolissa Oulun kaupunginteatterin musikaalissa Poika Mancini vuonna 2014. Kuva Kati Leinonen.
Mikaelin uraan mahtuu paljon erilaisia rooleja ja kokemuksia. Tietyt roolit ovat jääneet näyttelijän mieleen erityisen merkittävinä ja tärkeinä. Kysyn mitkä roolit ovat laittaneet hänen sydämensä lyömään vähän nopeammin ja mistä syystä. ”No totta kai Galileon rooli on se ykkösjuttu. Se on merkittävin rooli vuodelta 2005 ja siihen aina palaan ja muistan sen ikuisesti”, Mikael tunnelmoi. ”Muistan siitä yllättävän paljon, vaikka siitä on kohta jo melkein 20 vuotta aikaa.” ”Mun piti tehdä tuo musikaali uudelleen muutama vuosi sitten Messukeskuksessa, mutta sitten tuli korona ja se jäi tekemättä.” ”Freddie Mercuryn roolia Show Must Go Onissa olen tehnyt jo vuosia, se on iso rooli mulle.”
Muistan, että se oli tärkeää ja erityistä. Mä olin nuori silloin vielä, 24-25 -vuotias ja Poika Mancini oli ison teatterin päärooli.
Mikaelin ensimmäinen ammattinäyttelijärooli (The Jets -jengin A-Rab) oli West Side Storyn Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2013 ja ensimmäinen päärooli hänellä oli vuonna 2014 tähdittäessään Oulun kaupunginteatterissa Poika Mancini -näytelmää, joka perustuu Kauko Röyhkän tekstiin.
Mikael fiilistelee noita uransa hetkiä: ”Mä sain silloin hänen demojensa pohjalta sovittaa sitä musaa ikään kuin itselleni ja sain soittaa kitaraa. Meillä oli tosi hauska bändi. Siitä näytelmästä mä en edes muista enää kovin paljon, mutta muistan, että se oli tärkeää ja erityistä.”
”Mä olin nuori silloin vielä, 24-25 -vuotias ja Poika Mancini oli ison teatterin päärooli.” Voin vain kuvitella miten merkittävä tuo rooli on Mikaelille. ”Se tuntui tärkeältä, että se oli just ikoninen Kauko Röyhkä, ja mä sain suoraan hänen Maciltansa niitä demoja. Hän kertoi, että olisi tällainen biisi kysellen, että mitä sä tämän kanssa tekisit. Ja sitten mä sanoin, että mä tekisin näin.”
Veljesten välistä kemiaa Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaalissa Kouvolan teatterissa
Kouvolan teatterin Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaalia tähdittävät veljekset Mikael Saari (Kirill Kirka Babitzin) ja Markus Waara (Sammy Babitzin). Kuva TAVATON media.
Vuonna 2020 ensi-iltansa saanut Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaali, tekee odotetun paluun Kouvolan teatteriin ja uusintaensi-ilta on lokakuussa 2024. Koronan jalkoihin jäänyttä musikaalia ei saatu aiemmin esittää lainkaan täysille katsomoille, sillä esityksiä rajoittivat voimassa olleet katsojarajoitukset. ”Musikaalia esitettiin korona-aikaan silloin tällöin ja toisinaan. Meillä oli niitä ”loppuunmyytyjä” katsomoita, mutta paikalla oli todellisuudessa vain muutamia ihmisiä siellä täällä. Se oli kiusallista aikaa, sillä lavalla oli paljon porukkaa ja hyvä meininki, mutta katsomo ammotti tyhjyyttään muutamine ihmisineen. Kyllä mä kovasti symppasin niitä muutamia katsojia siellä, kun he olivat vastuussa yleisönä olemisesta.” Syksyä varten odotukset ovat korkealla ja Mikael tekee mielellään paluun Kirkan rooliin, näytteleehän hänen veljensäkin, Markus Waara, produktiossa.
Näytteleminen oman veljen kanssa on todella hienoa ja upeaa. Ja se tekee hyvää myös meidän dynamiikallemme, sillä Markus saa olla isoveli, kuten Sammykin oli.
Kouvolan teatterilla Sammy Babitzinin roolissa nähdään Mikaelin pikkuveli. ”Joo, Kouvolassa näyttelee myös meidän Markus ja henkilö, jonka lasken olevan paras ystäväni. Siksikin sinne on tosi kiva mennä.” Mikael kertoo, että veljeä piti ensin alkuun vähän potkia eteenpäin Kirkan isoveljen rooliin haussa. Kun rooleihin haettiin, Mikael tuli kysyneeksi, että onko muita kuin Kirkan rooli haussa. ”Mulle kerrottiin, että tarjolla olisi Sammyn rooli. Mä olin ensin ajatellut Markusta Remuksi, koska Markus on rumpali. Remu heillä jo oli, mutta sitten mä satuin googlaamaan Sammyn ja totesin, että Markushan jo näyttää ihan Sammyltä.” Sain jonkin aikaa pikkuveljeä maanitella, että hän sai aikaiseksi soittaa, että olisiko mahdollista koe-esiintyä.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Veljesten yhteistyö lavalla on luontevaa ja saa aikaan hyvän fiiliksen
Mikael kertoo, että näytteleminen oman veljen kanssa on todella hienoa ja upeaa. ”Se tekee hyvää myös meidän dynamiikallemme, sillä Markus saa olla isoveli, kuten Sammykin oli”, pohtii Mikael hyväntahtoisesti nauraen. ”Markus on paljon parempi näyttelijä kuin mitä mä olen. Markus on sellainen lavalle syntynyt ja henkeen ja vereen muusikko, rumpali, kitaristi ja laulaja.”
Kirka -musikaali kuulostaa niin hyvältä juuri siitäkin syystä, että lavalla nähdään veljekset kuten oikeassa elämässäkin, täydentämässä toisiaan ja tuomassa oman ainutlaatuisuutensa osaksi esitystä. Tällainen kokoonpano tuo rooleihin aitoa lämpöä ja syvyyttä luoden kokemuksesta erityisen merkityksellisen niin esiintyjille kuin yleisöllekin.
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Muutos roolihahmojen sielunmaisemaan sukeltamisessa vuosien varrella
Viimeinen laiva -musikaali vei katsojat englantilaiseen Wallsendin kaupunkiin vuosina 2017-2018, jolloin myös musikaalin säveltäjiin ja sanoittajiin kuulunut Sting nähtiin Turussa. Telakkatyöntekijät (vasemmalta oikealle: Panu Kangas, Petter Andersson, Mikael Saari, Lasse Pajunen) ja Wallsendin naiset (vasemmalta oikealle: Saara Kaskilahti, Kirsi Tarvainen, Laura Wiklund) vastaan Freddy Newlands (Mikael Haavisto). Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Mä menen ja teen, ja kun harjoitus tai näytös on ohi, sitten mulla on muu rooli elämässä. Mä sanoisin, että se siinä on myös hyvä puoli.
Kokemuksen karttuessa näyttelijän työstä alkaa karista turhat painolastit. Tämän ajatuksen kohtaa varmasti moni näyttelijä jossain vaiheessa uraansa. ”Mä olen aina ajatellut, että olen duunari,” avaa Mikael kokemuksiaan teatterityön arjesta. Vuosien varrella lavalle astuminen on muuttunut, kun epävarmuus on hiljalleen jäänyt taka-alalle: ”Elämä on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta sen verran raskasta, että mä ehkä näkisin niin, että kun lavalla olemista katsoo, niin ihan positiivisella tavalla siitä on pudonnut aika paljon turhaa pois.”
Lavalla ollessa näyttelijän fokus on nyt selkeämpi kuin koskaan, ja työskentely on muuttunut suoraviivaisemmaksi: ”Mä menen ja teen, ja kun harjoitus tai näytös on ohi, sitten mulla on muu rooli elämässä. Mä sanoisin, että se siinä on myös hyvä puoli.”
Näyttelijän työ ei kuitenkaan ole aina itsestään selvää, ja jokaisella on omat tapansa valmistautua rooleihinsa. ”On sellaisia kunnioitettuja alan ihmisiä, jotka osaavat esimerkiksi tekstin täydellisesti jo ennen kuin he tulevat harjoituksiin,” pohtii Mikael, ja jatkaa vaatimattomasti: ”Mä en todellakaan ole sellainen ja en osaa yhtään mitään ennen kuin treenaan, mutta opin harjoituskaudella asiat tosi nopeasti ja se on mulle luontaista.”
Toki mitä lähemmäs esityskautta ja ensi-iltaa mennään, sitten on pakkokin osata. ”Joo, pakko on paras muusa”, virnistää Mikael jatkaen: Ja kyllä mä nyt tämän Oncen kanssa voisin sanoa, että kun meillä on vielä ensi viikko harjoituksia ja sitten elokuussa vielä treenataan, kyllä rooli nyt on jo hallussa. Ja mulla on sellainen turvallinen olo.”
Pitkän uran salaisuus – Muusikkous ja näytteleminen tukevat toisiaan
Kirka – Surun pyyhit silmistäni -musikaali palaa Kouvolan teatteriin syksyllä 2024. Tässä Mikael Saari astuu estradille Kirill Kirka Babitzinin roolissa. Kuva TAVATON media.
Mikaelilla on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura sekä musiikin että teatterin parissa. Hän on kokenut monia hetkiä niin näyttämöllä kuin keikkalavalla, mutta mikä pitää intohimon näyttelemiseen elossa? Kun työarki koostuu musiikista ja teatterista, tuntuuko näytteleminen edelleen yhtä innostavalta kuin uran alussa ja jännittävätkö ensi-illat edelleen?
Enskat jännittää edelleen, mutta en mä jokaista näytöstä enää jännitä ja työ saakin tuntua työltä.
”Enskat jännittää edelleen,” Mikael myöntää. ”En mä jokaista näytöstä enää jännitä ja työ saakin tuntua työltä,” hän jatkaa tuoden esiin sen, että vaikka näytteleminen on arkea, siinä säilyy yhä oma erityisyytensä. Mikael puhuu teatterialan todellisuudesta ja siitä, kuinka jokainen tilaisuus näyttämöllä on arvokas. ”Sanotaanko näin, että tässä meidän ympyrässämme on se, että kyllä sitä työtään osaa arvostaa ihan joka ikinen päivä ja joka kerta, kun sinne lavalle menee, koska sitä työtä on tarjolla niin vähän.”
Mikael tietää, että roolit eivät ole itsestäänselvyyksiä ja että kilpailu on kovaa. ”Joka ikiseen roolin, jonka olen saanut tehdä, olisi tulijoita aina ihan hirveästi,” Mikael kertoo todeten, että tämä vain lisää hänen motivaatiotaan antaa aina parastaan. Hän tiedostaa myös, että jokainen rooli voi olla viimeinen: ”Tavallaan teen jokaista roolia tiedostaen, että seuraavaa ei välttämättä tule.”
Tämä ajatus pitää intohimon ja motivaation yllä, eikä Mikael ole koskaan tuntenut, että innostus työstä olisi kadonnut. Hän ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen pitäisi joka päivä tuntea suurta kiitollisuutta pelkästä työssä olemisesta. ”En mä sitä meinaa, mutta kyllä se heti laittaa pohtimaan sitä, kuinka tärkeää omaa työtään ja eteen tulevia tilaisuuksia on arvostaa.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Harjoituskauden valmistautuminen on avain onnistumiseen
Keskustelemme lavalle menosta ja jännittämisestä ja Mikael kuvailee, kuinka valmistautuminen on avain siihen, että lavalle voi astua itsevarmasti. ”Jos olen epävarma, niin silloin jännitän,” hän sanoo rehellisesti. Mikael kuitenkin korostaa, että pitkät harjoituskaudet auttavat valmistautumaan niin hyvin, että harvoin tulee epävarmuuden tunnetta. ”En mä yleensä ole jännittynyt, koska silloin jo tiedän, mitä olen menossa tekemään,” hän lisää.
Ehkä hyvä pointti on se, että kun perus- ja pohjatyö on tehty, sitten ei tarvitse jännittää sitä, että suoriutuuko ylipäätään teknisesti siitä hommasta.
Amélieta tähdittivät Turussa vuonna 2019 muun muassa Marketta Tikkanen (Amélie) ja Mikael Saari (Nino). Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Silti tietyt tilanteet ja ihmiset voivat tuoda oman lisänsä jännitykseen. ”Kyllä mä jännitän esimerkiksi tiettyjä ihmisiä, jotka tulevat katsomaan näytöstä ja mietin ihan perinteisesti myös sitä, että muistanko mä sanoja,” hän pohtii. Vaikka lavalla ollaan usein rennosti, pieni epävarmuus voi nostaa päätään, jos ajatukset harhailevat.
Kun harjoituskausi on saatu käytyä läpi, jännitys vähenee huomattavasti. ”Silloin saa ikään kuin rakentaa sen päälle ja keskittyä rauhassa tekemään.” ”Ehkä hyvä pointti on se, että kun perus- ja pohjatyö on tehty, sitten ei tarvitse jännittää sitä, että suoriutuuko ylipäätään teknisesti siitä hommasta.” ”Ja kun se jännitys on pois, voi alkaa jännittää sitä, että pystyykö ikään kuin välittämään esityksen sisällön yleisölle hyvin ja juuri siten kuin se on suunniteltu tehtäväksi”, summaa Mikael naurahtaen.
Konkarin vinkit alalle pyrkiville tulevaisuuden toivoille
Mikael Saaren ensimmäinen päärooli oli Poika Mancini Oulun kaupunginteatterissa vuonna 2014.
Kuva Kati Leinonen.
Siirrymme keskustelemaan siitä millaisia vinkkejä Mikael antaisi alalle pyrkiville tulevaisuuden toivoille. Mitä heidän kannattaisi huomioida? Mikael painottaa, että näyttelijän ura vaatii omistautumista. ”Siis aika paljon työtähän tässä saa tehdä,” hän toteaa. ”Ja täytyy pitää itsestään huolta sekä fyysisesti että henkisesti, se on erittäin olennaista, sillä kilpailu alalla on kovaa ja jokainen rooli on ansaittava.”
Mikael ottaa puheeksi myös nöyryyden merkityksen. ”Täytyy kyllä aika nöyränä pysyä ja nimenomaan tiedostaa se, että joka ikistä paikkaa on hakemassa aina sata ihmistä. Ja kunnioittaa sitäkin.” Hän tietää, että uralla eteneminen ei ole aina suoraviivaista. ”Kaikki ei aina mene silleen, että mennään ikään kuin roolista rooliin. Tämä voi olla aika kivinen tie,” Mikael huomauttaa, mutta lisää, että valmistautuminen näihin haasteisiin voi tuoda mukanaan positiivisia yllätyksiä.
Täytyy kyllä aika nöyränä pysyä ja nimenomaan tiedostaa se, että joka ikistä paikkaa on hakemassa aina sata ihmistä. Ja kunnioittaa sitäkin.
Arjen realiteetit ovat usein taiteellista työtä suurempi haaste. Mikael muistelee nuorena saamaansa neuvoa: ”Mun isäni aina sanoi, että suu säkkiä myöten, että tämä ei ole aina mitenkään juhlallista.” Intohimoammatissa on tärkeää tasapainottaa taiteellinen työ ja arki, sillä liika työ voi viedä ilon itse tekemisestä. ”Se menee ihan hukkaan, jos sä et enää nauti työstäsi sen takia, että sitä on niin paljon. Se ei palvele yleisöä eikä varsinkaan itseä,” Mikael muistuttaa. On tärkeää sitoutua työhön ja ymmärtää, mitä menestyminen vaatii.
Teatteriperheen dynamiikka – yhteistyö voimavarana
Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille Törnävän kesäteatterissa 2022. Linda Hämäläinen (ylh. vas.) ja Reeta Vestman sekä Helena Puukka (alh. vas.), Katriina Sinisalo, Sonja Pajunoja, Mikael Saari, Antti LJ Pääkkönen, Arne Nylander, Tuomas Uusitalo ja Julius Martikainen. Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri.
Mä oon saanut työskennellä todella ihanien ja kivojen eri alojen ihmisten kanssa. Se ei ole todellakaan itsestäänselvyys ja hyvin voimakkaasti tiedostan omat etuoikeuteni sen suhteen.
Teatterimaailmassa puhutaan usein siitä, kuinka näyttelijät, muusikot ja muu työryhmä muodostavat tiiviin yhteisön – eräänlaisen perheen, jossa kaikki toimivat yhteisen tavoitteen eteen, esityksestä toiseen. Yhteisöllisyys synnyttää unohtumattomia kokemuksia ja syventää kollegoiden välistä luottamusta, mutta saattaa aiheuttaa myös haasteita, kun erilaiset persoonat ja työskentelytavat kohtaavat.
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Kymmenen vuoden ammattilaisuraan mahtuu todella hienoja rooleja ja hyviä työryhmiä
Kysyn Mikaelilta, onko kaikki sujunut aina ongelmitta? ”Mulla on ollut ihan naurettavan hyvä tuuri. Mä olen koko urani aikana törmännyt ihan pariin tai oikeastaan yhteen tällaiseen kunnon diivanäyttelijään, jonka kanssa oli äärimmäisen vaikea tehdä töitä.” Diivailuhan perustuu usein siihen, että ollaan kateellisia toisten kyvyistä ja väärällä tavalla tiedostetaan se, että moni muukin voisi tehdä saman roolin.
Mikael kokee olevansa onnekas, sillä kymmenen vuoden ammattilaisuransa aikana hän on saanut työskennellä aivan mahtavissa työryhmissä. ”Mä olen saanut työskennellä todella ihanien ja kivojen eri alojen ihmisten kanssa. Se ei ole todellakaan itsestäänselvyys ja hyvin voimakkaasti tiedostan omat etuoikeuteni sen suhteen.” Mikael kertoo, että hänen elämänsä on ollut vielä helpompaa tietyissä positioissa kuin hän itse edes tiedostaa. ”Mulla on ollut todella hienoja rooleja ja niissä on ollut helppoa olla.”
Näytelmiin valitaan mukaan ihmisiä, jotka eivät ainoastaan ole lahjakkaita, vaan tuovat myös hyvää henkeä mukanaan.
Mikael jatkaa pohdiskellen: ”On tässä elämässä ollut vaikeitakin ihmissuhteita ja todella hankalia ihmisiä niin tuntuu siltä, että näihin työryhmiin vähenevissä määrin enää tulee sellaista. Ja ehkä se menee myös niin, että taitavia kollegoita on niin järjetön määrä, että pystytään valitsemaan ne, jotka ovat just oikeita tyyppejä.” ”Suomi on todella pieni maa ja kun tätä työtä rahoitetaan aika pitkälti verorahoista, se aiheuttaa tiettyjä asioita. Esimerkiksi sen, että tuotannoissa ei ole pakko sietää niitä hankalia ihmisiä”, pohtii Mikael ja jatkaa: ”Teoriassa ei tarvitse hankkia semmoisia kassamagneetteja näytelmiin siksi, että he toisivat massoittain rahaa taloon.”
On hienoa, että tuotannoissa voidaan keskittyä siihen, että jokainen työryhmän jäsen on aidosti sitoutunut projektiin. Tästäkin syystä näytelmiin valitaan mukaan ihmisiä, jotka eivät ainoastaan ole lahjakkaita, vaan myös tuovat hyvää henkeä mukanaan. Valmiiksi saatu näytelmä on luonnollisesti parempi, kun se on hiottu timantiksi ilman ylimääräistä kitkaa.
Hurmurin, pahiksen ja rakastajan roolit – Matkalla prinssistä kuninkaaksi
Mikael Saari (Poika Mancini) ja Lotta Vaattovaara (Eveliina) Oulun kaupunginteatterin näytelmässä Poika Manicini vuonna 2014. Kuva Kati Leinonen.
Uransa aikana Mikael saanut astua monenlaisiin rooleihin – muun muassa hurmurin, rakastajan ja pahiksen saappaat ovat tulleet tutuksi. ”Mä olen saanut tehdä kaikenlaista. Olen ollut murhaajanakin ja pahiksena. Eniten olen kuitenkin tehnyt niitä prinssirooleja, ihan kyllästymiseen asti”, sanoo Mikael nauraen ja jatkaa: ”Siinäkin asiassa tulee onneksi jo ikä vastaan, että enää ei tarvitse tehdä.” Sitten sä voit olla se kuningas, sanon ja nauramme yhdessä. ”Niin, mä olen seuraavaksi sen prinssin isä.”
On ihanaa saada itsensä kiinni siitä, ettei ole ihan tilanteen päällä ja ei aina ymmärrä sitä, miten muut sut näkee.
Mikael muistelee nauruun pyrskähtäen taannoin sattunutta keskustelua nuoren kollegan kanssa. ”Me puhuttiin Rock of Agesista, joka on monien lempparijuttu jo sen äärettömän hyvän musankin takia. Sanoin hänelle, että musta olisi siistiä tehdä se rooli (Drew Bowley) uudestaan, johon hän vastasi, että sähän olisit sitten se vanha rokkari.” ”Samalla tajusin, että vuodet saa kiinni ja niinhän se sitten menisi. Mä olisin se vanha starba, se pikkasen pöhöttynyt”, naurahtaa Mikael.
”Enhän mä sitä noin ajatellut, sillä mä olisin omasta mielestäni ollut edelleen se nuori rocktähteydestä haaveilija,” nauraa Mikael. Komppaan häntä sanoen, että eihän se state of mind muutu mihinkään, vaikka ikää tuleekin. ”Joo, noin mulle ovat vanhemmat valtionmiehet kertoneet.” ”On ihanaa saada itsensä kiinni siitä, ettei ole ihan tilanteen päällä ja ei aina ymmärrä sitä, miten muut sut näkee”, pohtii Mikael. ”Sitten se tulee vastaan tuommoisissa täysin viattomissa sivulauseissa. Ei tämä nuori kollega sitä sen enempää ajatellut, sehän oli ihan ilmiselvä juttu.”
Niinhän se on, että ikä on vain numeroita ja varmasti vanhempana rokkarina olossa olisi oma viehätyksensä, kun on enemmän elämänkokemusta takana. Nuoruuden haaveet ja intohimo eivät katoa mihinkään, ne vaan muovautuvat vuosien saatossa hieman erilaisiksi.
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Tulevaisuuden unelmat
Once -musikaalia tähdittävät muun muassa Linda Hämäläinen, Mikael Saari ja Elisabet Saine. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
Keskustelemme Mikaelin haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista näyttelijänä. Esiintymisen kipinä elää hänessä edelleen vahvana ja se on voimavara, joka saa hänet antamaan kaikkensa jokaisessa näytöksessä.
”Mä olen tällä hetkellä eniten siinä unelmaroolissa (Once), mitä mä olen koskaan ollut, pohtii Mikael ja kertoo että on saanut urallaan sen mistä on aina unelmoinut. ”Samalla kuitenkin tuntuu, koronan ja elämän muiden kolhujen vuoksi, että olen jo vuosikausia ollut jatkoajalla.” ”Miltä se tuntuu”, kysyn. ”Eihän se hyvältä tunnu, vastaa Mikael avaten tuntojaan lisää. ”Mutta kun mä olen nyt tätä jo vuosia pyöritellyt niin alan tottua siihen ajatukseen, sehän on vaan elämän kierto, niin se menee.”
Haastattelussa näyttelijä Mikael Saari – Osaamisella ja ammattitaidolla on käyttöä tulevaisuudessakin
Mikael kokee kuitenkin, että hänellä on edelleen annettavaa ja uskoo, että hänen osaamisellaan on käyttöä tulevaisuudessakin. ”Keikkaa on kaiken kaikkiaan ihan hyvin, mutta täytyy ruveta vaan mallaamaan tämä elämä vähän eri tavalla, koska lapset on pieniä vielä niin kauan et semmoista kiinnitettyä näyttelijää musta ei tule. Mun rahkeet ei riitä siihen.”
Mikael on vuosien saatossa ihaillen seurannut kiinnitettyinä näyttelijöinä työtään tekevien kollegoidensa uraa. ”Se on hurjaa ja hienoa, että jotkut pystyvät siihen. Senkin asian hyväksyn ja on ihan ok, etten itse pysty samaan.” ”Luulen myös, että mun kohdalla se intohimo sammuisi, jos olisin kiinnitettynä johonkin. Duunari mä kyllä olen, mutta että saisin puherooleja, pitäisi olla kiinnitetty näyttelijä.” Kysyn Mikaelilta, onko häntä kosiskeltu teattereiden toimesta. ”Joskus on, mutta se ei ole mun juttu. Tai voisi ollakin, mutta tämä mun elämä ei anna periksi sille.”
Mulle on yhdenlainen arvo se, että näen miten ihmiset liikuttuvat siitä, mitä heille tarjotaan.
Mikael myöntää, ettei hänellä ole täysin selvää käsitystä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kalenteri on silti täynnä aika lailla vuoden päähän. ”Queenin kiertue jatkuu ja se on musta tosi hieno juttu. Olen saanut larpata semmoista keikkabussielämää.” ”Meillä on ihan huikea porukka mukana tekemässä sitäkin showta. Musiikki on niin tajuttoman hyvää, ja se bändi on ihan mieletön”, fiilistelee Mikael. ”Mulle on yhdenlainen arvo se, että näen miten ihmiset liikuttuvat siitä, mitä heille tarjotaan. Se liikuttaa itseänikin aina vaan. Siitä arvosta en ikinä luovu.”
Pidä kiinni unelmistasi luottaen omaan osaamiseesi
Henna Linko ja Mikael Saari esiintymässä Villa Orpanan Summer Festissä heinäkuussa 2024. Hovikuvaajana toimi rakas Unna Äkäslompolo. Mikael ja Pilvi haastattelun jälkimainingeissa Turun Kaupunginteatterin edustalla toukokuussa 2024.
On tärkeää seurata omaa intuitiotaan ja tehdä elämässä sitä, mikä saa sydämen läikähtelemään onnesta, olivatpa asiat sitten pieniä tai suuria. Itse en olisi vielä reilut seitsemän vuotta sitten uskonut, että joskus nautin kirjoittamisesta ja siitä, miten voin sanojen kautta ilmaista itseäni ja luoda omanlaiseni tarinan muiden luettavaksi. Kirjoittaminen on myös oiva tapa kuvata toisten ihmisten ajatuksia ja kokemuksia.
Työstäessäni tätä artikkelia pitkään ja hartaasti, huomasin, miten Mikaelin työssä jokainen rooli on tavallaan kuin uusi kirjoitusprosessi, jossa saa antautua hetkelle ja luoda jotain uutta ja ainutlaatuista. Tuntuu äärimmäisen hyvälle, että näyttelemisen ja kirjoittamisen kautta saamme elämäämme suurempia merkityksiä ja voimme jakaa tuntemuksiamme muiden kanssa.
Toivottavasti olet viihtynyt haastattelun parissa ja nautit lukemastasi. Ole rohkeasti yhteydessä jos haluat, että sanoitan sinunkin tarinaasi.
Pilvi
Jos lukuintoa vielä riittää, voit lukea myös artikkelini Haastattelussa muusikko Mikael Saari.
Mikaelia näet syksyllä seuraavissa näytelmissä:
Once, Turun Kaupunginteatteri
Kirka – Surun pyyhit silmistäni, Kouvolan Teatteri
Show Must Go On, Suomen Musiikkiteatteri
Artikkelin kuva: Mikael Saari, Once. Kuva Otto-Ville Väätäinen, Turun Kaupunginteatteri.
