Lähellä kaukainen maa -arvostelu yhteistyössä Kaarina-Teatterin kanssa
Kaarina-Teatterin Lähellä kaukainen maa on koskettava monologi muistisairaan Siirin elämästä. Esitys perustuu Tuula Waldenin kirjoittamaan alkuperäistekstiin ja Walden myös esittää monologin. Lähellä kaukainen maa on muistisairaan Siirin tarina, joka kuvaa kuinka sairaus alkaa viedä läheistä pala palalta, lipsuen lopulta tavoittamattomiin todellisuuksiin.
Kaarina-Teatterin kahvilanäyttämöllä nähtävä vieraileva esitys on monologi, joka puolustaa ihmiselämän ainutkertaisuutta ja arvokkuutta. Kuvitteellinen teos on hyvin ainutlaatuinen, sillä se perustuu Waldenin omakohtaisiin kokemuksiin muistisairaan äitinsä kanssa. Hänen aiemmin kirjoittamansa tekstit ja ajatelmat ovat saaneet monologin muodon ja ne antavat ajateltavaa itse kullekin. Muistisairaus kun koskettaa nykypäivänä meistä useita muodossa jos toisessa.
Lähellä kaukainen maa -monologin on ohjannut ja dramatisoinut Tuomo Norvasuo. Waldenin lisäksi esityksessä kuullaan Kyllikki-tyttären äänenä Anne Norvasuo sekä lapsen äänenä Pihla Mäkiranta. Äänimaisemat ovat Kari Mäkirannan käsialaa ja valosuunnittelusta sekä lavastuksesta vastaa Ville Salminen. Hänen ja Pihla Mäkirannan vastuulla ovat myös ääni- ja valoajot. Teokselle asiantuntija-konsultaatiota ovat antaneet sairaalapastori Anne Norvasuo sekä validaatiokouluttaja Timo Säilä.
Lähellä kaukainen maa Kaarina-Teatterissa kokoaa palapeliä muistisairauden maailmassa
Lähellä kaukainen maa -monologi Kaarina-Teatterissa on kauniisti koottu kuva kuinka muistisairas ihminen alkaa pikku hiljaa lipua pois todellisuudestamme. Teoksessa seurataan Siirin elämää ja pohdintaa omasta todellisuudestaan, joka alkaa perustavanlaatuisesti muuttua. Tärkeät asiat, tavarat ja ympäristöt ovat vahvasti läsnä, mutta samalla niiden palasia tipahtelee pois, jolloin ne alkavat tuntua vierailta.
Waldenin alkuperäisteksteistä koottu käsikirjoitus tuo hyvin esille muistisairaan todellisuutta. Waldenin eloisa tulkinta ja monologissa hyvinkin tunnistettavat muistisairauden ilmentymät luovat kokonaisuuden, jota jää miettimään pitkäksi aikaa. Monologi heijastaa kuvaa, joka voi olla todellisuutta meille itsellemme nyt tai tulevaisuudessa. Joko niin, että huolehdimme omista rakkaistamme, jotka ovat sairastuneet tai uppoamme itse muistisairauden maailmaan.
Eihän minussa mitään vikaa ole?
Monologi käsittelee koskettavasti kuinka hämmentävää muistisairaana olo voi olla. Läheisten hössötys, jankutus ja huoli tuntuvat tarpeettomilta. Käsityöt edistyvät edelleen kerros kerrokselta ja niissä on tuttua turvallisuutta samoin kuin rutiineissa ja todellisuudessa. Jokainen pala tai kerros luovat kuvaa, jota olemme tottuneet katsomaan ja ymmärtämään. Muistisairautta käydään läpi toivon kautta, vaikka se sekoittaakin kuluvaa hetkeä ja menneisyyttä. Muistot, ihmiset ja koetut asiat vaihtavat järjestystään tai vain yksinkertaisesti häviävät mielestä.
Monologia sävyttävät kauniisti äänimaisemassa kuultavat tyttären pohdinnat. Äiti lipsuu pikkuhiljaa pois ja sitä on sydäntäsärkevää seurata. Tuttu ihminen on yhä vierelläsi, mutta pikkuhiljaa hänestä häviää jotain tärkeää. On kiukunpuuskia ja lapsen tasolle taantumista. Päivittäiset muistutukset muistisairauden nakertavasta voimasta särkevät läheisen sydäntä pala palalta.
Lähellä kaukainen maa -monologi kuvastaa osuvasti kuinka muistisairaus onkin ensisijaisesti enemmän läheiseen vaikuttava sairaus. Muistisairas itse voi olla hyvinkin autuas omassa muuttuvassa todellisuudessaan. Läheinen on se, joka on pakotettu seuraamaan muuttuvaa todellisuutta ja häviävää rakasta pitkän aikaa.
Muistisairaus erottaa ja hävittää
Todellisuutemme ovat aina henkilökohtaisia. Emme koskaan voi nähdä maailmaa täsmällisesti toisen silmin, mutta rakkaidemme kanssa elämme yhdessä elämää niin, että todellisuutemme kietoutuvat yhteen. Muistisairauden saadessa kuitenkin otteen, alkaa toisen todellisuus muuttua ja etäännymme toisistamme. Ennen yhdessä kootun palapelin palaset muuttavat toisen silmissä muotoaan, palasia puuttuu tai niistä muodostuu aivan erilainen kuva.
Muutos on vaivihkaista. Muistisairauden viedessä mennessään alkaa koettu todellisuus vaikuttaa oudolta, sanat häviävät tai niiden merkitys unohtuu, esineiden käyttötarkoitus vaihtaa muotoaan ja läheisetkin ihmiset voivat alkaa tuntua vierailta. Todellisuuden muutoksessa tunteet ailahtelevat, sormien välistä solahtavat palapelin palaset ja niiden mukana häviävät muistot pelottavat, tekevät surulliseksi tai autuaaksi. Kuitenkin perustavanlaatuisesti erilaiseksi.
Muistisairaan läheisten rooli on rankka. Kun muistisairas pala palalta lipsuu pois, tuttu ja turvallinen ihminen muuttuu. On kuitenkin hyvä muistaa, että sairaus ei silti määritä koko ihmistä. On tärkeää jo muistisairauden alusta asti tehdä yhdessä asioita, jotka tuovat iloa ja rauhoittavat ahdistuksen keskellä sekä sairastuneen että läheisen oloa. Laulaminen, nauraminen, yhteisten asioiden muisteleminen ja vaikkapa valokuvien katseleminen pitävät mielen iloisena vaikkakin se olisi vain hetkellistä. Sairaus etenee vaiheittain ja lopulta muistisairaasta jää jäljelle vain varjo entisestä ja yhdessä koetut muistot sekä todellisuus jäävät unholaan. Läheisestä tuntuu toivottomalta, siellä muistoja ei voi enää jakaa ja käydä läpi yhdessä. Muistisairas on lähellä, mutta silti niin kaukana. Ja häntä on ikävä, niin suunnaton ikävä. Rakkaasta irtipäästäminen on vaikeaa ja raskasta, mutta kuitenkin jollain tavalla samaan aikaan lohdullista.
Lähellä kaukainen maa -monologi on aito ja koskettava matka muistisairaan todellisuuteen
Lähellä kaukainen maa – muistisairaan Siirin tarina on kaunis kosketus muistisairauden ilmentymiin. Monologi jää mieleen pitkäksi aikaa ja saa pohtimaan elämän hetkellisyyttä, rakkaita ja yhteisiä todellisuuksia. Sitä kuinka surullista on menettää läheinen, joka on edelleen täällä, mutta ei enää läsnä.
Lähellä kaukainen maa -monologin kesto on noin tunti ja sen esityskausi jatkuu Kaarina-Teatterissa 14.3.2020 asti. Tietoa lipuista ja varauksista Kaarina-Teatterista.
Mikäli haluat lukea aiheesta lisää niin tutustu Pilviä henkilökohtaisestikin koskettaneeseen Turun Kaupunginteatterin näytelmään Katoava maa. Muistojen laatikossa Katoava maa.
Artikkelin kuva Primadonnat.
