Tää on viiminen kerta kun mä lähden teidän kanssa yhtään mihinkään.
Jo lapsena viihdyin pitkiäkin aikoja autossa kun suuntasimme perheen yhteisille kesälomamatkoille sukulaisten luo ympäri Suomea. 80-luvun puolivälissä takapenkillä ei ollut vielä turvavyöpakkoa ja muistan hyvin miten vihreän Ford Fiestan takapenkit käännettiin makuuasentoon. Penkkien päälle asetettiin makuualustat ja makuupussit, jonka jälkeen kapusimme siskoni kanssa sinne eväinemme. Näin alkoi lähes jokakesäinen perinne kun suuntasimme Rantatietä kohti pohjoista. Matkanteko oli mukavaa lähes koko ajan, mutta turhautumisen ja mitääntekemättömyyden tunteiden osuessa kohdalle muistan uhonneeni mielessäni, että tämä reissu on sitten viimeinen kerta kun olen mukana.
Hei kuule sisko, viel me kyetään mihin vaan. Tää tie on levee eikä pääty milloinkaan.
Muistan hyvin myös papan vanhan Datsunin tuoksuineen ja sen takaikkunat, jotka sai jännästi työnnettyä auki. Siinä sitten mummun ja papan istuessa edessä me sisarukset matkasimme kesäloman viettoon mökille Taivassaloon kun vanhemmat olivat vielä töissä. Omanlaisia roadtripejä olivat nämäkin reissut ja niillä eväät oli syöty lähes heti kun olimme hieman Turun keskustan ulkopuolella.
Roadtrip-elokuvat veivät mukanaan
Autoiluun liittyy paljon muistoja ja roadtripit ovat olleet iso osa elämääni. Ensimmäisiä katsomiani tämän genren leffoja olivat Sademies (Rain Man), Vauhdilla Chicagoon (Planes, Trains & Automobiles) ja Nuija ja Tosinuija (Dumb and Dumber). Vuonna 1991 ilmestynyt Ridley Scottin kiistanalainenkin elokuva Thelma ja Louise teki minuun suuren vaikutuksen. Maailmankuvaani ovat sittemmin laajentaneet myös kotimaiset roadtrip-elokuvat kuten Tie pohjoiseen (2012), Äkkilähtö (2016) ja Saattokeikka (2017). Matkaelokuvan piirteitä on myös elokuvassa Miami (2017).
Kaikki nuo lapsuuden ja nuoruuden muistot ja roadtrip-leffojen nostattama vapauden tunne ovat olleet hyvin merkityksellisiä. Nykyään roadtripit ovat minun ja mieheni yhteinen harrastus. Mikä fiilis onkaan ottaa auto alle ja suunnata minne huvittaa, vailla huolta huomisesta.
Kun huomasin mediasta viime vuoden loppupuolella, että Pamela Tolan mielessä pitkään pyörinyt elokuvaidea elämänkoulimista vanhemmista naisista saisi päivänvalon valkokankaalla tammikuussa, ajattelin heti että onpa äärimmäisen kiinnostava aihe. Leffatrailerin nähtyäni olin innoissani, sillä pääsisin jälleen roadtripille.
Tää on todennäköisesti mun elämäni tärkein reissu.
Teräsleidit valloittavat valkokankaalla
Nyt osui ja upposi, monella tavalla. Pamela Tolan ohjaama ja yhdessä Aleksi Bardyn kanssa käsikirjoittama Teräsleidit vie suomalaisen elokuvan aivan uudelle tasolle, jollaista ei olla valkokankaalla aiemmin nähty. Mustaakin huumoria viljelevän draama-komedian ovat tuottaneet Aleksi Bardy, Dome Karukoski ja Sirkka Rautiainen. Elokuvan musiikin on säveltänyt Panu Aaltio, joka on vuosien saatossa taidokkaasti työstänyt musiikkia sekä kotimaassa että ulkomailla. Työryhmään kuuluvat myös kuvaaja Päivi Kettunen, leikkaaja Antti Reikko sekä lavastaja Heini Erving. Elokuvan tuotanto on Helsinki-filmin ja sen levityksestä sekä markkinoinnista vastaa SF Studios.
Tapahtumarikasta roadmovieta tähdittävät legendaariset, pitkän uran tehneet naiset
Tarina tempaa mukaansa kun 75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) paistinpannulla päähän lettujen paiston yhteydessä. Eletystä elämästä nöyrän kiitollinen, mutta oman äänensä unohtanut nainen suunnittelee miehensä hautaamista puutarhaan. Kun todellisuus iskee tajuntaan ja hätä on suuri niin onneksi voi turvautua siskojen apuun. Yhdessä isosiskojensa, vettä myllyyn laittavan ja elämässään itsenäisesti toimineen Railin (Seela Sella) ja paikalleen jämähtäneen järjen äänen Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen kun on jo liian myöhäistä.
Ei noin voi elää kukaan, lähe mun mukaan.
Autoradiossa soi suosikkibiisit kun sisaruskolmikko lähtee tien päälle. Siskojaan provosoivan Railin ex-miehen katsastamaton vihreä Mercedes-Benz kuljettaa kolmikon nuoruudenmaisemiin ja matkan varrella sattuu ja tapahtuu. Kyytiin otetaan hurmaava nuori mies, jota on mukava katsella sillä silmällä. Auton hajotessa leidit päätyvät yökerhoon juomaan pillimehua ja kossua jäillä. Strobovalot vilkkuvat ja estojen lähtiessä tanssitaan villisti. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä herran nuhteessa elävä Sylvi ei edes kehtaa ääneen sanoa. Vähän ilkeä ja pirullinenkin Raili taas laukoo viiltävät tosiasiat siskoilleen päin naamaa. Inkeri on ollut nuorena hyvinkin sanavalmis, mutta oman äänen ja potentiaalin tavoittelu on päässyt jäämään unholaan pitkän parisuhteen aikana.
Kuka oikein olen ja mitä haluan?
Matkan aikana Teräsleideille sattuvien tapahtumien kautta menneisyys tulee iholle ja tulevaisuus mietityttää. Itäsuomalaissiskot pohtivat yhdessä perhe- ja parisuhteita sekä elettyä elämää ja vuosien saatossa tekemiään valintoja. Perillä nuoruuden maisemissa elämää ei oteta niin vakavasti vaan päästetään irti ja annetaan mennä. Vuosien varrella kadonneet asiat avaavat kipeitäkin haavoja, mutta tuovat mukanaan myös uusia tuulia.
Sinuna mä nauttisin nyt. Jäät kiinni kuitenki.
Eri-ikäiset näyttelijät elokuvan suola
Uotilan, Sellan ja Pakkasvirran muodostama naiskolmikko on luonut uraa pääasiallisesti teatterin lavalla. Valkokankaallakin heidän todenmukaiset hahmonsa ovat äärimmäisen uskottavia ja niihin on helppo samaistua ikäerosta huolimatta. Ikä kun on vain numero ja eletty elämä sekä koetut asiat koskettavat yhtälailla kaikkia. Samuli Niittymäki esittää hyvän itsetunnon omaavaa, salskeaa ja nuorta Jarkkoa, johon Sylvi hullaantuu yön pikkutunteina. Vähän niinkuin Brad Pittin J.D. elokuvassa Thelma ja Louise. Teräsleidit rikkoo monia tabuja ja elokuvassa vanhempi nainen vamppaa nuoremman miehen. Kuka on sanonut, että vanhana ei saisi nauttia huomiosta ja omasta seksuaalisuudesta samaan tapaan kuin nuorena.
Elämä alkaa, kun ei enää kysy lupaa.
Loppuun palamisen rajoilla heiluvaa Inkerin tytärtä, sekavahkoa Maijaa, näyttelee loistavasti Pirjo Lonka. Äitinsä yllätysjuhlia järjestäessään hänenkin korttitalonsa tuntuu hajoavan käsiin muun muassa palaneiden korvapuustien tuunaamisen aikana saati kauppareissulla, jolloin lapset lastaavat ostoskärryyn mitä sattuu. Vaimonsa Maijan talutushihnassa kulkee tossun alle jäänyt Ville, Inkerin vävy, jota tulkitsee erinomaisesti Jani Volanen. Pamela Tola nähdään pienessä roolissa lentokenttävirkailijana ja Lauri Tilkanen pankkivirkailijana. Tolan ja Tilkasen olen nähnyt viimeksi teatterin lavalla Turun Kaupunginteatterissa näytelmässä Kybersielut.
Yhteiskunnan asettamat normit nostetaan pöydälle
Elämänkokemus ja oma persoonsa määrittelevät pitkälti sen millaisia me olemme. Teräsleidit käyttävät ronskia kieltä ja kiroilevat, mutta niin tekevät teinitkin. Välillä huomasin katsovani elokuvaa suu auki ajatellen, että miten tuonikäinen voi sanoa tai toimia noin. Ja siihen elokuva nimenomaan pyrkii. Sen on tarkoitus herättää katsojassa ajatuksia, koskettaa, huvittaa ja saada tuntemaan välillä myötähäpeää. Monenlaiset yhteiskuntaa määrittävät normit ja tabut heitetään nurkkaan ja pakkaa sekoitetaan, rankallakin kädellä.
Me mennään mihin halutaan ei mihin pitää.
Pamela Tolalle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä ja rakas elokuva antaa äänen iäkkäille naisille. Katsojat laitetaan miettimään mikä on soveliasta puhetta ja käytöstä millekin ikäryhmälle, vai onko sellaista. Elettyä elämää tarkastellaan naisten kokemusten ja silmien kautta ja naiskolmikon iän tuoma varmuus ja epävarmuus huokuvat läpi elokuvan. Roolihahmojen suunnaton elämännälkä ja -pelko ovat käsinkosketeltavia. On äärimmäisen virkistävää nähdä, että Teräsleidien sisaruskolmikko on kaukana herttaisista mummoista. Perinteisen ja totutun maailmankuvan muuttaminen kun on heidän ja meidän jokaisen tehtävä.
PilviDonna
Osa tekstin lainauksista elokuvan tunnussävelestä, joka on Maija Vilkkumaan Hei sisko.
Teräsleidit sai ensi-iltansa 3.1.2020. Elokuva mm. Finnkinon elokuvateattereissa kautta maan.
Artikkelin kuva: Teräsleidit: Sylvi (Saara Pakkasvirta), Inkeri (Leena Uotila) & Raili (Seela Sella). Kuva: Sami Kuokkanen © Helsinki-filmi 2019.
ps. Mikäli et vielä ole lukenut aiempaa postaustani Minna Cunt – Valtakunnan kauhein akka niin käyhän lukemassa. Oman aikansa Teräsleidi hänkin.
